mä en voi käsittää miten on jo helmikuu, ensimmäinen päivä, kello on 3:08 yöllä. enää helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuu koulua. neljä kuukautta. vain. kesäksi pitäisi saada jotain töitäkin.

enkä mä oikein tiedä mistä multa tuntuu. en mä tiedä tuntuuko musta oikein miltään. tunnenko mä mitään? tuntuu et mä taas vaan seilaan jossain tyynellä merellä joka ei edes itse vie mua mihinkään suuntaan. mutta mihinkä suuntaan se mua muka voisi viedä? itsehän mun pitäisi itseäni jonnekin kuljettaa. mieluiten parempaan suuntan. on niin seilaava olo. 

en mä edes tiedä mitä mä tahdon. okei, haluan oman kämpän ja omat ajatukset sinne. tahdon ajatella itse. haluaisin kuntoilla ja laihtua. no okei, myönnetään, että tiedän kyllä joitakin asioita mitä haluaisin. mutta tuntuu, että ei ne merkitse mitään. tuntuu etten mä tee niiden eteen esimerkiksi mitään. mä vaan hengaan jossain pienessä ringissä enkä pääse eteen enkä taakse. mutta en mä kyllä taaksepäin tahtoisin. mä haluaisin vaan eteenpäin. mä haluaisin tervettä itseluottamusta, itsevarmuutta. tietynlaista itsekkyyttä myös. mä haluaisin vaan olla jotain, edes itselleni.

mä oon haaveillutkin niin monista eri asioista. kitaran soitosta, kuntoilusta, koulusta ja opiskelusta, töistä, matkasta ulkomaille (jota niin hirveästi tahtoisinkin!) ja ties mitä muuta. periaatteessa mikään noista ei ole mahdoton, jos tekisin niiden eteen töitä. mutta helvetti, en minä tee. kai se on vaan niin liian helppoa vain vieriä hiljaa etanavauhtia jonnekin, ehkä enemmänkin sellaista loivaa alamäkeä. mutta haluaisin sen ylämäen, sen jossa tajuaisin alkaa tekemään jotain.

mä tahtoisin vaan olla jotain itselleni.